Kriisi on asennekysymys...
Asennekriisi!!!
perjantai 1. heinäkuuta 2011
Vessareissulla
Kuusivuotiaani totesi vessassa
harjatessani hiuksiani saunan jälkeen
Äiti, sinun maha on kasvanut!
Tuleeko sieltä uusi vauva?
Häkellyin ja tuijotin pyöreähköä vatsaa
(joo söin vähän huonsti ja nyt turvottaa...)
melkein kirkaisin EI!
Tyttö kysyi minulta,
Etkö äiti enää haluakkaan vauvaa?
Sisin huusi ja raivosi mutta jostain
tulivat sanat, En halua.
Katselin vatsaani illalla.
En syönyt iltapalaa, tuli kuvotus,
viha, inho ja suru.
harjatessani hiuksiani saunan jälkeen
Äiti, sinun maha on kasvanut!
Tuleeko sieltä uusi vauva?
Häkellyin ja tuijotin pyöreähköä vatsaa
(joo söin vähän huonsti ja nyt turvottaa...)
melkein kirkaisin EI!
Tyttö kysyi minulta,
Etkö äiti enää haluakkaan vauvaa?
Sisin huusi ja raivosi mutta jostain
tulivat sanat, En halua.
Katselin vatsaani illalla.
En syönyt iltapalaa, tuli kuvotus,
viha, inho ja suru.
Jokaisella on omansa
Se maistuu, haisee, repii ja puristaa
Katkeruus. Kauniissa paketissa nyörein solmittuna.
Tiedän ettei taakkani ole painavin
Jokaisella on omansa, en halua vertailla
Kun vaeltaa, matka on pitkä ja
määränpää vain musta piste edessä
kuitenkin perillä heitellään palmut ja
pestään jalat, riisutaan.
En ole hanhi joka räpistelee
pisarat päältään. Olen kuoreensa
vetäytyvä klpikonna. Pupu pusikossa.
Myrkkykäärme.
Katkeruus. Kauniissa paketissa nyörein solmittuna.
Tiedän ettei taakkani ole painavin
Jokaisella on omansa, en halua vertailla
Kun vaeltaa, matka on pitkä ja
määränpää vain musta piste edessä
kuitenkin perillä heitellään palmut ja
pestään jalat, riisutaan.
En ole hanhi joka räpistelee
pisarat päältään. Olen kuoreensa
vetäytyvä klpikonna. Pupu pusikossa.
Myrkkykäärme.
Juoksulla
Kauneutta on niin paljon
Ehkä lasini on puoliksi tyhjä
Mustaleski on kutonut verkkonsa
kauneus ei ole käsinkosketeltavaa
Voin vain toivoa
Lapsensilmin, kuvittelin juostessani
Nauroin sammaloituneelle kivelle
rouskuvalle hiekalle puhki kulunieden
Nike tossujeni alla
Tuulelle joka hyväili kasvojani
Sitä ei saa takaisin. Iskee lujaa.
Eilistä, ei päiviä, ei vuosia
Katuisin liikaa jos se jotain muuttaisi.
Ei?
Ehkä lasini on puoliksi tyhjä
Mustaleski on kutonut verkkonsa
kauneus ei ole käsinkosketeltavaa
Voin vain toivoa
Lapsensilmin, kuvittelin juostessani
Nauroin sammaloituneelle kivelle
rouskuvalle hiekalle puhki kulunieden
Nike tossujeni alla
Tuulelle joka hyväili kasvojani
Sitä ei saa takaisin. Iskee lujaa.
Eilistä, ei päiviä, ei vuosia
Katuisin liikaa jos se jotain muuttaisi.
Ei?
Muistutus
Jokin lähti liikkelle
vatsanpohjasta niskaan
Siitä on kauan
kun tunsin näin
Annan sinulle käteni
Tämän päivän ja huomisen
menneen jätän, en
enää katso eiliseen
Sukellus silmiisi
ei sanaakaan sanottua
tarvita kertomaan
kuinka näät sisimpääni
vatsanpohjasta niskaan
Siitä on kauan
kun tunsin näin
Annan sinulle käteni
Tämän päivän ja huomisen
menneen jätän, en
enää katso eiliseen
Sukellus silmiisi
ei sanaakaan sanottua
tarvita kertomaan
kuinka näät sisimpääni
Rajaton
Sisälläni on voima
se pelottaa minua
kyltymätön, janoinen
Sillä ei ole rajoja
Olen vahva, kestävä ja voimakas
mikään ei kaada minua
kukaan ei lannista minua
En taivu
Pelkään kuitenkin
etten ole tarpeeksi vahva
pitämään voimani (rajattoman)
sisälläni
se pelottaa minua
kyltymätön, janoinen
Sillä ei ole rajoja
Olen vahva, kestävä ja voimakas
mikään ei kaada minua
kukaan ei lannista minua
En taivu
Pelkään kuitenkin
etten ole tarpeeksi vahva
pitämään voimani (rajattoman)
sisälläni
Sitten, minä, istun!
Kohta kolmekymppinen, niin hukassa
Missä minun pitäisi olla?
En rehellisesti ajateltuna tiedä
Vaisto ei sano mitään, ei edes punnitse
Ei ota milliäkään oikealle tai vasemmalle
Pelkään sieluni ja järkeni puolesta
jaksanko seisoa kahdella jalalla
Jospa kaikki johtuu homeesta
teke sairaaksi, hauraaksi, heikoksi
rammaksi
Rampanakin olen kannatellut lukemattomia
jalkoja. Voisin murskata viimeisenkin polveni
joka on minut pystyssä pitänyt.
Sitten, minä, istun!
Missä minun pitäisi olla?
En rehellisesti ajateltuna tiedä
Vaisto ei sano mitään, ei edes punnitse
Ei ota milliäkään oikealle tai vasemmalle
Pelkään sieluni ja järkeni puolesta
jaksanko seisoa kahdella jalalla
Jospa kaikki johtuu homeesta
teke sairaaksi, hauraaksi, heikoksi
rammaksi
Rampanakin olen kannatellut lukemattomia
jalkoja. Voisin murskata viimeisenkin polveni
joka on minut pystyssä pitänyt.
Sitten, minä, istun!
Numero 4
Puhumattomuus on sinun pakokeino
puhuminen on minun takaa-ajo
Puhumattomuus on minun mittani on täysi
Puhuminen on sinun viimeinen oljenkorsi
Flegmaattinen kyllä, kun olet täällä
viikonloput matelevat, pian on maanantai
Lapset osaavat riidellä taitavasti,
sanovat suunsa puhtaaksi.
Nehän on neroja!
Sopimisen riemu ja vilpittömyys
leikki jatkuu seuraavaan
Onkaloissani kiemurteleva ahdistus
ottaa nokoset, oloni on kevyt
Ei meille pitänyt näitä kortteja jakaa
mehän sovittiin.
Vuodet ovat mitätöineet meidät
Hiljainen pelko tottumuksesta
Tämän päivän numero on 4
puhuminen on minun takaa-ajo
Puhumattomuus on minun mittani on täysi
Puhuminen on sinun viimeinen oljenkorsi
Flegmaattinen kyllä, kun olet täällä
viikonloput matelevat, pian on maanantai
Lapset osaavat riidellä taitavasti,
sanovat suunsa puhtaaksi.
Nehän on neroja!
Sopimisen riemu ja vilpittömyys
leikki jatkuu seuraavaan
Onkaloissani kiemurteleva ahdistus
ottaa nokoset, oloni on kevyt
Ei meille pitänyt näitä kortteja jakaa
mehän sovittiin.
Vuodet ovat mitätöineet meidät
Hiljainen pelko tottumuksesta
Tämän päivän numero on 4
Psykofyysinen
Kun herää pahasta unesta
olo on helpottunut
Kun herää pahasta unesta
jo kolmatta kertaa yöllä
olo ei ole helpottunut
Koko yö on pahaa unta
Tunnustelen aamun ensimmäistä
hengenvetoa kuinka se painuu
syvälle keuhkoihini
pistää, puristaa, painaa, ei unohda
Ajattelen jokaisen hengenvedon niin
pitkälle etten enää muista hengittää
Pyörryttää, olo on epätodellinen
päästän ilman vihdoin ulos
Se on pahaa ilmaa
saastaista, jota jemmaan
kaiken (siis minkä?) varalta
Vatsalihaksetkin jännittävät
varmasti kasipäkit tällä treenillä
Perussetti, tunti ehkä kaksi
Unohdan psykofyysisesti toimivan
ruumiini, pitäisi varmaan sanoa vartaloni
Keskityn siis vartalooni, laitan painot
tankoon, annan mielen vaeltaa
kysymättä, pyytämättä
etsimättä
olo on helpottunut
Kun herää pahasta unesta
jo kolmatta kertaa yöllä
olo ei ole helpottunut
Koko yö on pahaa unta
Tunnustelen aamun ensimmäistä
hengenvetoa kuinka se painuu
syvälle keuhkoihini
pistää, puristaa, painaa, ei unohda
Ajattelen jokaisen hengenvedon niin
pitkälle etten enää muista hengittää
Pyörryttää, olo on epätodellinen
päästän ilman vihdoin ulos
Se on pahaa ilmaa
saastaista, jota jemmaan
kaiken (siis minkä?) varalta
Vatsalihaksetkin jännittävät
varmasti kasipäkit tällä treenillä
Perussetti, tunti ehkä kaksi
Unohdan psykofyysisesti toimivan
ruumiini, pitäisi varmaan sanoa vartaloni
Keskityn siis vartalooni, laitan painot
tankoon, annan mielen vaeltaa
kysymättä, pyytämättä
etsimättä
lauantai 30. huhtikuuta 2011
Rakastan tarinoita, ihmisten kertomia
En jaksa lukea niitä, kirjat ovat tylsiä, suurimmaksi osaksi.
Haluan nähdä ne muistot kasvoiltanne, uupumuksesta ummistuneet silmät,
vihasta laajentuneet nenäsieraimet, rakkaudesta helottavat posket
Niitä en nää paperilta, voin vain kuvitella.
Jokainen askel on muisto, hetken jaksan kuunnella sanoja,
mutta pian olen taas ajatuksissani.
Tienviitta, tuossa kävelin juuri ennen kuin synnytin lapseni
Puunrunko vie minut jonnekkin kauemmas, en enää muista minne
Voisinpa hypätä vastaantulevan miehen ajatuksiin.
Ehkä maanisin kuvitelmani ikinä, hyppiä ihmisten ajatuksissa
vaikka suurimmaksi osaksi jo ne arvaankin,, nykyään
ehkä aiemminkin, suljin ne pois.
Onko se siunaus, siis ymmärtää? Joskus tuntuu että olisi siunaus
olla ymmärtämättä.
Silti olen onnellinen, vaikka en jaksa sitä ajatusten tulvaa
Liikaa tulee sisään ja liian vähän menee ulos.
Ajattelin eilen, tapahtui mitä tapahtui elämässäni,
pahinta olisi jos en tuntisi mitään
Tunnevammaisella ei liene juurikaan ongelmia, kun ei niitä tunne.
Jokaiselle mahdollisuus, niin kauan kuin sen ansaitsee
Olen aika naiivi, jos niin nyt voi sanoa
Jos kuitenkin päätät kääntää takin, kehun kuinka kaunis vuori sinulla on
minulla ei ole mitään, ja minulla on kaikki
Kukkahattu ja punaiset pillifarkut
En jaksa lukea niitä, kirjat ovat tylsiä, suurimmaksi osaksi.
Haluan nähdä ne muistot kasvoiltanne, uupumuksesta ummistuneet silmät,
vihasta laajentuneet nenäsieraimet, rakkaudesta helottavat posket
Niitä en nää paperilta, voin vain kuvitella.
Jokainen askel on muisto, hetken jaksan kuunnella sanoja,
mutta pian olen taas ajatuksissani.
Tienviitta, tuossa kävelin juuri ennen kuin synnytin lapseni
Puunrunko vie minut jonnekkin kauemmas, en enää muista minne
Voisinpa hypätä vastaantulevan miehen ajatuksiin.
Ehkä maanisin kuvitelmani ikinä, hyppiä ihmisten ajatuksissa
vaikka suurimmaksi osaksi jo ne arvaankin,, nykyään
ehkä aiemminkin, suljin ne pois.
Onko se siunaus, siis ymmärtää? Joskus tuntuu että olisi siunaus
olla ymmärtämättä.
Silti olen onnellinen, vaikka en jaksa sitä ajatusten tulvaa
Liikaa tulee sisään ja liian vähän menee ulos.
Ajattelin eilen, tapahtui mitä tapahtui elämässäni,
pahinta olisi jos en tuntisi mitään
Tunnevammaisella ei liene juurikaan ongelmia, kun ei niitä tunne.
Jokaiselle mahdollisuus, niin kauan kuin sen ansaitsee
Olen aika naiivi, jos niin nyt voi sanoa
Jos kuitenkin päätät kääntää takin, kehun kuinka kaunis vuori sinulla on
minulla ei ole mitään, ja minulla on kaikki
Kukkahattu ja punaiset pillifarkut
tiistai 26. huhtikuuta 2011
Kuka lohduttaisi Nyytiä?
Kyynel kutittaa, valuisipa se suuhun
Miksi se on suolaista ja miksi sen suolaisuuus
maistuu niin hyvältä
Lisää!
Joskus tunnen itseni niin pieneksi
mutta miten niin pieneen mahtuu
niin paljon?
Ulos!
Olen liekeissä, haluan sen palavan ja hiiltyvän,
kutistuvan ja häviävän.
Jos minulle jää sitten
Tilaa!
Olen pieni, pienistä pienin,
mutta kukaan ei minua jaksaisi kantaa
Vaikka en haluaisi
Ymmärrän!
Pääni on kuin Helsingin ruuhka
En saa mistään kiinni
Kuka lohduttaisi
Nyytiä!
Miksi se on suolaista ja miksi sen suolaisuuus
maistuu niin hyvältä
Lisää!
Joskus tunnen itseni niin pieneksi
mutta miten niin pieneen mahtuu
niin paljon?
Ulos!
Olen liekeissä, haluan sen palavan ja hiiltyvän,
kutistuvan ja häviävän.
Jos minulle jää sitten
Tilaa!
Olen pieni, pienistä pienin,
mutta kukaan ei minua jaksaisi kantaa
Vaikka en haluaisi
Ymmärrän!
Pääni on kuin Helsingin ruuhka
En saa mistään kiinni
Kuka lohduttaisi
Nyytiä!
sunnuntai 24. huhtikuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)