Rakastan tarinoita, ihmisten kertomia
En jaksa lukea niitä, kirjat ovat tylsiä, suurimmaksi osaksi.
Haluan nähdä ne muistot kasvoiltanne, uupumuksesta ummistuneet silmät,
vihasta laajentuneet nenäsieraimet, rakkaudesta helottavat posket
Niitä en nää paperilta, voin vain kuvitella.
Jokainen askel on muisto, hetken jaksan kuunnella sanoja,
mutta pian olen taas ajatuksissani.
Tienviitta, tuossa kävelin juuri ennen kuin synnytin lapseni
Puunrunko vie minut jonnekkin kauemmas, en enää muista minne
Voisinpa hypätä vastaantulevan miehen ajatuksiin.
Ehkä maanisin kuvitelmani ikinä, hyppiä ihmisten ajatuksissa
vaikka suurimmaksi osaksi jo ne arvaankin,, nykyään
ehkä aiemminkin, suljin ne pois.
Onko se siunaus, siis ymmärtää? Joskus tuntuu että olisi siunaus
olla ymmärtämättä.
Silti olen onnellinen, vaikka en jaksa sitä ajatusten tulvaa
Liikaa tulee sisään ja liian vähän menee ulos.
Ajattelin eilen, tapahtui mitä tapahtui elämässäni,
pahinta olisi jos en tuntisi mitään
Tunnevammaisella ei liene juurikaan ongelmia, kun ei niitä tunne.
Jokaiselle mahdollisuus, niin kauan kuin sen ansaitsee
Olen aika naiivi, jos niin nyt voi sanoa
Jos kuitenkin päätät kääntää takin, kehun kuinka kaunis vuori sinulla on
minulla ei ole mitään, ja minulla on kaikki
Kukkahattu ja punaiset pillifarkut
lauantai 30. huhtikuuta 2011
tiistai 26. huhtikuuta 2011
Kuka lohduttaisi Nyytiä?
Kyynel kutittaa, valuisipa se suuhun
Miksi se on suolaista ja miksi sen suolaisuuus
maistuu niin hyvältä
Lisää!
Joskus tunnen itseni niin pieneksi
mutta miten niin pieneen mahtuu
niin paljon?
Ulos!
Olen liekeissä, haluan sen palavan ja hiiltyvän,
kutistuvan ja häviävän.
Jos minulle jää sitten
Tilaa!
Olen pieni, pienistä pienin,
mutta kukaan ei minua jaksaisi kantaa
Vaikka en haluaisi
Ymmärrän!
Pääni on kuin Helsingin ruuhka
En saa mistään kiinni
Kuka lohduttaisi
Nyytiä!
Miksi se on suolaista ja miksi sen suolaisuuus
maistuu niin hyvältä
Lisää!
Joskus tunnen itseni niin pieneksi
mutta miten niin pieneen mahtuu
niin paljon?
Ulos!
Olen liekeissä, haluan sen palavan ja hiiltyvän,
kutistuvan ja häviävän.
Jos minulle jää sitten
Tilaa!
Olen pieni, pienistä pienin,
mutta kukaan ei minua jaksaisi kantaa
Vaikka en haluaisi
Ymmärrän!
Pääni on kuin Helsingin ruuhka
En saa mistään kiinni
Kuka lohduttaisi
Nyytiä!
sunnuntai 24. huhtikuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)