Rakastan tarinoita, ihmisten kertomia
En jaksa lukea niitä, kirjat ovat tylsiä, suurimmaksi osaksi.
Haluan nähdä ne muistot kasvoiltanne, uupumuksesta ummistuneet silmät,
vihasta laajentuneet nenäsieraimet, rakkaudesta helottavat posket
Niitä en nää paperilta, voin vain kuvitella.

Jokainen askel on muisto, hetken jaksan kuunnella sanoja,
mutta pian olen taas ajatuksissani.
Tienviitta, tuossa kävelin juuri ennen kuin synnytin lapseni
Puunrunko vie minut jonnekkin kauemmas, en enää muista minne
Voisinpa hypätä vastaantulevan miehen ajatuksiin.

Ehkä maanisin kuvitelmani ikinä, hyppiä ihmisten ajatuksissa
vaikka suurimmaksi osaksi jo ne arvaankin,, nykyään
ehkä aiemminkin, suljin ne pois.
Onko se siunaus, siis ymmärtää? Joskus tuntuu että olisi siunaus
olla ymmärtämättä.

Silti olen onnellinen, vaikka en jaksa sitä ajatusten tulvaa
Liikaa tulee sisään ja liian vähän menee ulos.
Ajattelin eilen, tapahtui mitä tapahtui elämässäni,
pahinta olisi jos en tuntisi mitään
Tunnevammaisella ei liene juurikaan ongelmia, kun ei niitä tunne.

Jokaiselle mahdollisuus, niin kauan kuin sen ansaitsee
Olen aika naiivi, jos niin nyt voi sanoa
Jos kuitenkin päätät kääntää takin, kehun kuinka kaunis vuori sinulla on
minulla ei ole mitään, ja minulla on kaikki
Kukkahattu ja punaiset pillifarkut